Mitä lahjaksi videopelejä rakastavalle läheiselle?

Mitä lahjaksi videopelejä rakastavalle läheiselle?


Digitaalinen pelaaminen on nyt jo niin suosittua, että lähes jokaisen lähipiiristä löytyy henkilö, jonka aika kuluu enemmän tai vähemmän videopelien parissa. Tällöin luonnollinen valinta joululahjaksi on todennäköisesti jokin videopelaamiseen liittyvä tavara tai palvelu, joka tulee aivan varmasti miellyttämään lahjansaajaa. Jos ei kuitenkaan itse ei satu harrastamaan videopelejä, saattaa tällaisen lahjan valitseminen tuntua haastavalta tehtävältä. Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti uusi pelikonsoli, mutta monelle se on turhan tyyris hankinta. Onneksi tarjolla on runsaasti vaihtoehtoja myös edullisemmissa hintaluokissa, joten kenenkään ei tarvitse ajautua vararikkoon videopelifanille mieluisen lahjan hankkiakseen.

Mikäli lahja on vielä ostamatta ja pää lyö tyhjää, voi jokin alla esiteltävistä vinkeistä tarjota ratkaisun kiperään tilanteeseen.


==Mukavat ja laadukkaat pelikuulokkeet==

Yhä useammat pelaavat videopelejä netissä muiden kanssa. Tällöin laadukkaille kuulokkeille on aina tarvetta. Kannattaa muistaa, että pelikuulokkeissa pätevät eri kriteerit kuin esimerkiksi musiikkia kuunneltaessa. Kuulokkeiden mukava istuvuus on tietysti olennainen seikka silloin kun pelien parissa viihtyy tuntikausien ajan. Sen lisäksi terävä äänenlaatu ja riittävän korkealaatuinen mikrofoni ovat tärkeitä ominaisuuksia pelin sujuvuuden ja vaivattoman kommunikoinnin takaamiseksi pelikavereiden kanssa.

Pelituoli

Millaisella tuolilla läheisesi kuluttaa aikaa videopelien parissa? Mikäli kyseessä on kova tai muuten ergonomisesti epämukava tuoli, on hyvin todennäköistä, että hän kärsii aika ajoin selkäsärystä. Entä jos panostaisitkin tänä jouluna lahjansaajan terveyteen ja hankkisit hänelle pelaamista varten mukavan ja kroppaa kunnolla tukevan pelituolin, jossa kelpaa pelata pidempiäkin aikoja? Useimmat elektroniikkamyymälät tarjoavat pelituoleista monia eri malleja, joista jokainen löytää varmasti itselleen sopivimman. Pelielämyksen kruunaa tietysti se, jos istuimen sivuille on asennettu äänentoistojärjestelmä tai jos tuolista löytyy muita hauskoja yksityiskohtia, kuten vaikkapa valoefektejä tai juomateline!

Peliohjain



Mikäli olet perillä siitä, mitä pelikonsolia läheisesi käyttää pelaamiseen, saattaa peliohjain olla hyvin mieluinen lahja. Vaikka pelikonsoli sisältäisikin jo valmiiksi yhden tai kaksi ohjainta, löytyy yhdelle ylimääräiselle ohjaimelle aivan varmasti käyttöä. Mitä useampia ohjaimia konsolille löytyy, sitä useamman kaverin voi kutsua seurakseen pelaamaan. Usein videopelien pelaaminen suuremmalla porukalla onkin monin verroin hauskempaa!


Suosikkipelihahmolla varustettu T-paita



Mikäli lahjaksi haluaa hankkia jotain videopeleihin liittyvää, mutta sen ei välttämättä halua olevan suoraan pelaamista tukevaa, saattaa jokin peliaiheinen kodin käyttöesine tai vaate tulla siinä tapauksessa kyseeseen. Jos kotoa löytyy armoton Minecraft-fani, voi hän ilahtua ikihyviksi esimerkiksi Minecraft-aiheisesta mukista tai kotitossuista. Mikäli poikaystävän suosikkipelihahmo sattuu olemaan vaikkapa Sonic the Hedgehog, voi täydellinen joululahja poikaystävälle olla Sonicin kuvalla varustettu T-paita tai esimerkiksi pyjama. Tiettyä hahmoa tai peliä kuvaavien tuotteiden etsintään kannattaa varata riittävästi aikaa, jotta kohdalle löytyy lahjansaajan mieltymyksiä vastaava nappivalinta.


==Viime hetken tärppi: sähköinen pelilahjakortti==


Jos joulu kolkuttaa jo ovella ja lahja on yhä hankkimatta, voi tilanteen pelastaa pikaisesti hankkimalla videopelejä harrastavalle sähköisen lahjakortin esimerkiksi Steamiin. Tällöin lahjansaaja voi ostaa itselleen sivustolla haaveilemansa videopelin sähköisesti. Steam-lompakkoon sujautettu lahjaraha on monelle pelifanille todella mieluinen lahja, josta on varmasti iloa pitkään.

Comments are closed.
lighthouse